Arkunkantajat

Halutessanne hautauspalvelumme järjestää arkunkantajat siunaustilaisuuteen. Teemme yhteistyötä Lions Club Amurin kanssa, kantajien hinta on 50€/ kantaja. Lions Club ohjaa saamansa maksut hyväntekeväisyyteen.

Arkkukantajia tarvitaan aina kuusi kappaletta.. Naisetkin voivat toimia arkun kantajina.

Kantajat

Arkku on kappelissa ja kirkossa vainajan pää alttariin päin. Arkkua kannetaan jalkopää edellä.

Kantajien järjestys ja kantajat on hyvä sopia etukäteen. Vahvemmat kantajat on suositeltavaa sijoittaa pääpuolelle. Kantajiksi pyydetään yleensä vainajan miespuolisia omaisia tai ystäviä mutta myös naiset voivat toimia kantajina. Mikäli saattajista ei löydy kantajia voi heidät tilata hautaustoimiston kautta.

Talvella päällysvaatteet ja käsineet pitäisi olla hyvin saatavilla, mikäli niitä käytetään. Käsineet voivat olla tummat tai harmaat eivät kuitenkaan valkoiset. Kantajat voivat käyttää valkoista kaulaliinaa.

Vahtimestari tai pappi voi kutsua kantajat, jotka asettuvat arkun ympärille. Usein kantajat siirtyvät sovitusti loppusoiton jälkeen omatoimisesti. Urkuri voi sovittaessa soittaa saattomusiikkia. Kantajat viettävät hiljaisen hetken asennossa arkkuun päin kääntyneinä ja laittavat hatun päähänsä.

Kantamaan lähdettäessä

Kantoliina laitetaan selän takaa (ei niskan) ulommalle olkapäälle. Koukistetaan jalkoja vähän ja vedetään kantoliina kireälle. Kantoliinasta pidetään tukevalla otteella kiinni alhaalta.

Arkkua kannetaan mahdollisimman suorana ja korkealla, huomioiden kantajien tasapaino. Tämä helpottaa arkun siirtämistä kärryille tai hautausautoon.

Arkkua hautaan laskettaessa

Olkapäällä oleva liina lasketaan taaksepäin ja käsi viedään eteen toisen käden luo siten, että kädet ovat peräkkäin kantoliinalla. Liinasta pidetään kiinni siten, että käsi ei jää arkun kannen alareunan alle. Kantoliinaa ei saa pyörittää käden ympärille, sen on kuljettava vapaasti käsien läpi.

Liinaa löysätään selän takaa hiljalleen arkkua hautaan laskettaessa. Kun arkku on laskettu hautaan toisen puolen kantajat irrottavat otteensa liinoista ja vastapuolella olevat kantajat nostavat ne ylös. Tästä on sovittava etukäteen etteivät liinat putoa hautaan.

Kantajat hiljentyvät hetkeksi haudalla ja kääntyvät omaisiin päin sekä kumartavat.

Tämän jälkeen haudan päälle lasketaan yleensä kansi, jolle saattoväki laskee kukkalaitteet. Hauta voidaan myös joillakin paikkakunnilla luoda umpeen.

Kysy lisää arkun kantamisesta