­

SHT-arkut ja uurnat - ympäristölle turvallinen valinta SHT-Tukulle on tärkeää olla osana vaikuttamassa tulevaisuuteen ja luonnon jaksamiseen. Ensimmäinen Eko-arkkumme lanseerattiin jo 90-luvun alussa ja tuotteitamme on kehitetty vuosien varrella yhä vähemmän luontoa kuormittavaksi.

Seuraamme jatkuvasti uusia materiaalivaihtoehtoja ja mahdollisuuksien mukaan valitsemme ekologisimmat vaihtoehdot, lopullisen laadun kärsimättä.

Luontoystävälliset materiaalit Laaja valikoimamme täyttää kaikki ekologisten tuotteiden kriteerit puun alkuperästä lähtien. Liimat, maalit ja lakat ovat vesipohjaisia tuotteita, jotka eivät tuota päästöjä ilmakehään tai maaperään tuotteidemme valmistusvaiheessa, eikä tuhkattaessa tai maahan haudattessa. Valtaosa arkuistamme verhoillaan maatuvilla luonnonkuiduilla kuten pellavalla, silkillä ja puuvillalla. Myös kaikki sisäverhoilumateriaalit ovat maatuvia.

Luotettavaa puunhankintaa

Puupintaiset arkut, tai jalopuuarkut kuten niitä usein kutsutaan, ovat useimmiten kotimaista mäntyä ja koivua. Tammi ja tervaleppä tulevat kestävällä tavalla hoidetuista metsistä Pohjois-Amerikasta ja Baltiasta. Lastulevy on pääasiassa puhdasta luonnonpuuta ja näin ollen sopii maahan hautaukseen ja tuhkaukseen. Suurin osa käytetyistä ulkoverhoilukankaistamme on luonnonkuituja ja sisäverhoilussa käytetyt kankaat ovat kaikki maatuvia. Arkkujen pedin täytteenä on puusta höylättyä lastuvillaa. Kosteussulkuna käytetyt muovit ovat maatuvia biokalvoja ja pintakäsittelyaineet luontoystävällisiä. Tuotannosta syntyvä puujäte siirtyy lämpöenergiaksi omassa lämpövoimalaitoksessamme, jolla lämpiää myös viereinen koulu ja kunnantalo. Voit siis huoletta luottaa yrityksemme ekologisiin tuotteisiin ja pyrkimyksiin kohti kestävämpää kehitystä. Jos haluat kysyä lisää, ota hautaustoimistoomme yhteyttä, kerromme mielellämme lisää.

Lähde: SHT-Tukku

Täyden palvelun hautaustoimisto, 
Puhelin 050 - 502 2044 (24/ h päivystys)

 

­