­

Uutiset

Uurnahautaus

Uurnahautaus ja arkkuhautaus ovat tasaveroisia hautaustapoja. Tampereella tuhkaaminen on yleistä, ja näin ollen uurnan hautaaminen arkkuhautausta yleisempi hautaustapa.

Hautaan siunaaminen tapahtuu lähes aina ennen tuhkausta. Hautaan siunaaminen toimitetaan uurnahautauksen yhteydessä samoin kuin arkkuhautauksessakin. Poikkeuksena on se, että siunauksen jälkeen arkku jää yleensä paikalleen kappelin alttarin eteen. Sieltä se siirretään seurakunnan kanssa sovitulla tavalla krematorioon.

SHT-arkut ja uurnat - ympäristölle turvallinen valinta SHT-Tukulle on tärkeää olla osana vaikuttamassa tulevaisuuteen ja luonnon jaksamiseen. Ensimmäinen Eko-arkkumme lanseerattiin jo 90-luvun alussa ja tuotteitamme on kehitetty vuosien varrella yhä vähemmän luontoa kuormittavaksi.

Seuraamme jatkuvasti uusia materiaalivaihtoehtoja ja mahdollisuuksien mukaan valitsemme ekologisimmat vaihtoehdot, lopullisen laadun kärsimättä.

Valittavissa on puupintaisia, keraamisia, alumiinisia sekä verhoiltuja uurnia. Uurnat ovat perinteisen linjakkaita, yksilöllisiä ja kauniita. Kaikkien uurnamallien materiaalit täyttävät maatuvuusvaatimukset.

Tervetuloa tutustumaan eri malleihin hautaustoimistoomme.

Täyden palvelun hautaustoimisto, 
Puhelin 050 - 502 2044 (24/ h päivystys)

 

­