Hautajaisiin pukeutuminen on tilanne, jota harva kohdalleen toivoo. Kun suru kohtaa, ei vaatetus ole asialistan kärjessä. Tämä artikkeli on kirjoitettu helpottamaan pukeutumista hautajaisiin, jotta asiaan ei tarvitse uhrata aikaa loputtomasti.

Haluan kuitenkin huomauttaa, että pukeutuminen ei ole hautajaisten ydinajatus, vaan edesmenneen ihmisen saattaminen arvokkaasti viimeiselle matkalle. Pukeutumiskoodi on tehty vain ja ainoastaan helpottamaan valintoja, jos asiat askarruttavat. Surun määrä ja arvo ei riipu vaatteista.

Miesten pukeutuminen hautajaisiin

Kaiken perustana on tumma puku

Tumma pukuon hautajaisetiketin mukainen valinta, josta olemme kirjoittaneet laajan artikkelin aiemmin. Hautajaisten kyseessä ollessa musta puku on täysin korrekti valinta ja suomalaisessa hautajaisperinteessä myös varmin. Puvussa voi olla hillitty tekstuuri, mutta kiiltäväpintaista kangasta on syytä välttää.

Valkoinen kauluspaita

Tumman puvun kanssa puetaan hillitty valkoinen puuvillainen kauluspaita, jonka kalvosimet voivat olla joko yksinkertaiset (ns. tynnyrikalvosimet), tai kaksinkertaiset (ns. ranskalaiset kalvosimet).

Mikäli paidassa on ranskalaiset kalvosimet, tulee kalvosinnappien olla hillityt. Esimerkiksi valkoiset silkkisolmut ovat materiaalista huolimatta korrekti valinta.

Musta solmio

Tumman puvun ja valkoisen kauluspaidan kanssa puetaan ensisijaisesti musta mahdollisimman mattapintainen solmio. Mikäli mustaa solmiota ei ole, muu tummasävyinen ja hillitty solmio käy hyvin (esimerkiksi tummansininen, tummanharmaa). Solmion solmuksi kannattaa valita joko englantilainentairanskalainensolmu.

Solmion kohdalla suomalainen käytäntö poikkeaa mm. Ruotsista, jossa lähiomaiset käyttävät valkoista solmiota.

Valkoinen taskuliina

Pukuun kuuluva taskuliina on ehdottomasti valkoinen. Materiaali on pellavaa, tai vaihtoehtoisesti silkkiä tai puuvillaa. Taskuliina voidaan taittaa joko taskusta n. puoli senttiä pilkistäväksi siistiksi viivaksi (ns. tv-fold) tai hillityksi kulmataitokseksi. Mikäli liinan reuna jää taitoksessa näkyviin, sen tulee olla käsin viimeistelty.

Mustat nauhakengät ja sukat

Koristelemattomat mustat nahkaiset nauhakengät ovat osa hautajaispukeutumista. Mustat cap-toe oxforditovat etiketin mukaisin valinta, mutta yhtälailla mustat derby-malliset nauhakengät nahkaisina ovat korrektit. Etiketti suosittelee nahkapohjaisia kenkiä, mutta hillityt kumipohjaiset kengät ovat täysin hyväksyttävät. Oli kenkävalinta mikä hyvänsä, tulee niiden olla puhtaat ja kiiltää hillitysti. Huonolla tai liukkaalla kelillä kengät voi suojata mustilla tai tummilla kalosseilla. Mustien kenkien kanssa käytetään mustia sukkia.

Vyö tai olkaimet

Puvun housujen kanssa voi käyttää mustaa hillittyä pukuvyötä. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää joko mustia tai valkoisia olkaimia. Olkaimien väri on makuasia, sillä puvuntakkia pidetään kiinni ja olkaimia ei näin ollen esitellä. Jos olkaimet vilahtavat, sointuvat ne hyvin joko kauluspaidan tai puvun väriin. Mikäli mahdollista, kannattaa suosia nappiolkaimia.

Vyön tulee olla mustaa ja nahkaa, soljen tulee olla hillitty. Niin sanotut farkkuvyöt eivät ole korrektein valinta tumman puvun pariksi. Pukuvyön helppo tunnusmerkki on maksimissaan 3,5 sentin korkeus.

Päällystakki

Kesän kovimpia helteitä lukuunottamatta pitkän tai vähintään polvimittaisen päällystakin käyttäminen on suositeltavaa. Päällystakin tulee olla joko musta, tai tummasävyinen (esimerkiksi tummansininen, tummanharmaa). Päällystakin pitää peittää puvun takki kokonaan.

Kaulahuivi

Mikäli sää niin edellyttää, voidaan tumman päällystakin kanssa käyttää kaulahuivia. Lähiomaisella kaulahuivi on valkoinen, muilla tummasävyinen. Esimerkiksi tummanharmaa, musta, tai tummansininen ovat korrekteja värejä.

.

Käsineet

Mikäli käsineet ovat käytössä, on niiden oltava nahkaa ja mielellään mustat. Myös tummanharmaa, tai tummansininen ovat korrekteja värejä.

Hattu

Hatun tulee olla tumma, lierillinen huopahattu, tai talvella turkismateriaalista valmistettu lakki. Suomen talvessa on kuitenkin järkevää pitää mitä tahansa tummasävyistä ja hillittyä hattua päässä. Hattu pidetään päässä surusaaton aikana, mutta se otetaan pois päästä arkun laskemisen ajaksi.

Sateenvarjo

Sateenvarjo on varreltaan pitkä ja kankaaltaan joko tummansininen tai musta.

Kello

Hautajaisasussa käytetään siistiä, yksinkertaista ja kooltaan hillittyä pukukelloa. Kello voi olla joko terästä tai arvometallia, sointuen yhteen muiden korujen kanssa. Rannekkeen materiaaliksi musta nahka on varmin valinta. Urheilukellot eivät ole soveliaita juhla-asun kumppaniksi.

Kuva: Kalevala Koru

Surunappi

Surunappia käytetään lähiomaisen (esim. aviopuoliso tai äiti) kuoltua hautajaisten jälkeen. Surunapin paikka on takin vasemmassa kauluksessa kaksi senttiä napinläven alapuolella.

Naisten pukeutuminen hautajaisiin

Etiketin mukaisesti naisen tulee pukeutua hautajaisiin mustiin vaatteisiin ja asusteisiin. Jakkupuku, vähintään polvipituinen tumma hame, leninki tai leningin ja jakun yhdistelmä ovat suositeltuimpia vaihtoehtoja. Leningin kanssa voidaan pitää suruhuntua tai -huivia, lähiomainen voi käyttää myös suruhattua harsoineen.

Paidan tulee olla peittävä ja pitkähihainen. Sopivia värejä ovat musta, vaaleanharmaa, tummansininen tai tumma lila, koska se on kirkollinen väri. Kengiksi suositellaan tummia umpikärkisiä avokkaita. Huomiota herättävien korujen ja asusteiden käyttöä tulee välttää. Tummien lasien käyttäminen on sallittua. Käsilaukun tulee olla hillitty ja musta.

Päällysvaatteissa noudatetaan samoja suosituksia kuin miesten pukeutumisessa, eli vähintään polvipituinen tumma takki ja käsineet ovat sään vaatiessa paikallaan.

Lasten pukeutuminen hautajaisiin

Lasten pukeutuminen on vapaamuotoisempaa, joten siistit pyhävaatteet ovat sopiva valinta. Tytölle sopiva asukokonaisuus muodostuu tummansinisestä hameesta ja valkoisesta paidasta. Pojalle puolestaan suositellaan tummansinisiä housuja ja valkoista paitaa. Kenkinä mustat tai tummansiniset kävelykengät, voivat olla myös kiiltonahkaa, mustien tai tummansinisten sukkien kanssa. Taaperolla riittää valkoiset sukat.

LÄHDE: http://tyyliniekka.fi/blogi/hautajaispukeutuminen/

Osasto
Tagit