Kirkkoon kuulumaton voidaan haudata tuhkaamalla tai arkkuhautauksella sekä omaisten pyynnöstä siunaten kristillisin menoin (tällöin on syytä keskustella asiasta papin kanssa etukäteen). Ensisijaisesti kirkkoon kuulumattoman hautauksessa noudatetaan kuitenkin aina edesmenneen toiveita, mikäli nämä ovat tiedossa Kysy lisää hautausjärjestelyistä hautaustoimistostamme.
Mitä tehdä jos vainaja ei kuulunut kirkkoon?
Kirkkoon kuulumaton voidaan haudata samoin kuin kirkkoon kuuluvakin, kuitenkin huomioiden edesmenneen toiveet ja hengellisyys.
Vainajan kotikunnalla on lainmukainen velvollisuus tarjota hautapaikka kaikille alueensa asukkaille. Kirkkoon kuulumaton voidaan haudata tuhkaamalla tai arkkuhautauksella sekä omaisten pyynnöstä siunaten kristillisin menoin (tällöin on syytä keskustella asiasta papin kanssa etukäteen).
Ensisijaisesti hautauksessa noudatetaan kuitenkin aina edesmenneen toiveita, mikäli nämä ovat tiedossa. Muutoin hautajaisia järjestettäessä on syytä pohtia onko vainaja ollut elämänsä aikana hengellinen, mitä vakaumuksia hänellä mahdollisesti oli, sekä millaisia hautajaisia edesmennyt olisi toivonut. Jos todetaan, että edesmennyt ei ole ollut elämänsä aikana mitenkään hengellinen tai kuulunut seurakuntaan olisi tällöin hyvä pitää siviilihautajaiset. Kirkkoon kuulumaton voidaan kuitenkin omaisten pyynnöstä haudata myös siunaten, kunhan ensin varmistutaan papin kanssa käydyn keskustelun perusteella, ettei tämä loukkaa vainajan vakaumuksia.
Hautaustapa ja hautauspaikka
Kirkkoon kuulumaton voidaan haudata arkkuhautauksena tai tuhkaamalla ja haudata kirkon hautausmaalle. Seurakunta on velvollinen tarjoamaan hautapaikan kaikille paikkakunnan asukkaille. Toisinaan seurakunnilla on tunnuksettomia alueita hautausmaillaan johon kirkkoon kuulumaton haudataan. Tuhkat voi myös sirotella luvanvaraisesti omalle tontilleen, mereen tai muualle luontoon.
Mitä kirkkoon kuulumattoman hautaaminen maksaa?
Kirkkoon kuulumattoman hautausmaksut eivät saa olla erisuuruisia kuin kirkkoon kuuluvalla. Tosin uskonnollisten tilojen, kuten kappelin, käytöstä saatetaan periä maksu jos vainaja ei kuulunut kirkkoon.
Hautaustoimiston kuluihin näet esimerkkejä tästä
Siviilihautajaiset – kirkkoon kuulumattoman hautajaiset
Siviilihautajaiset ovat vaihtoehto uskonnollisille hautajaisille kun vainaja ei kuulunut kirkkoon. Siviilihautajaiset voidaan järjestää vainajan tai omaisten haluamalla tavalla eikä tähän ole olemassa tiettyä kaavaa. Saattotilaisuus voidaan pitää mm. kotona, haudalla tai kappelissa arkun ääreen kokoontuneena ja tämän jälkeen viedä arkku hautaan. Tuhkauksessa saattotilaisuus voidaan pitää esimerkiksi uurnanlaskun tai tuhkien sirottelun yhteydessä tai vaihtoehtoisesti järjestää vain muistotilaisuus.
Tilaisuudessa puhujana papin sijaan voi toimia esimerkiksi joku omaisista tai erikseen tilattu juhlapuhuja.
Saattotilaisuuden jälkeen – muistotilaisuus
Tyypillisesti hautaan laskemisen tai saattotilaisuuden jälkeen järjestetään muistotilaisuus, johon keräännytään muistelemaan edesmennyttä. Muistotilaisuudelle ei ole olemassa varsinaista kaavaa tai paikkaa. Tilaisuus voidaan pitää järjestäjien haluamassa paikassa, kuten omaisten kotona tai erikseen varatussa tilassa.
Muistotilaisuudessa keräännytään ensisijaisesti muistelemaan vainajaa. Tilaisuudessa voidaan tarjoilla ruokaa, kakkua ja kahvia, pitää puheita tai esityksiä, lukea adresseja, kuunnella vainajasta muistuttavaa musiikkia ja muutoin muistella vainajaa.
Tampereen Seurakuntayhtymän sivuille pääset tästä