Mitä hautaustoimisto hoitaa?

”Mitä te voitte hoitaa ja mitä jää minun vastuulleni?” 

Läheisen menettäminen on aina raskasta ja hämmentävää ja kaiken surun keskellä käytännön asioiden hoitaminen tuntuu joskus uuvuttavaltakin. Ensimmäinen kysymys on usein ”Mitä minä nyt teen? Mistä aloitan?” Mitä hautaustoimisto voi hoitaa?

Me Pirkanmaan hautaustoimistossa autamme kaikissa järjestelyissä siunausajan varaamisesta ja vainajan kuljetuksesta aina perunkirjoituksen saakka. Käymme yhdessä läpi teille ja läheisellenne tärkeitä asioita ja hautaustoimistomme hoitaa puolestanne kaikki siunaukseen ja muistotilaisuuteen liittyvät palvelut sekä halutessanne myös perunkirjoituksen ja siihen tarvittavan sukuselvityksen tilaamisen.

Ota yhteyttä, keskustellaan lisää siitä, kuinka voisimme Teitä auttaa hautausasioiden järjestämisessä.

Läheisen kuolema ja suru

Läheisen kuolema herättää meissä monia tunteita: surua, kaipuuta, rakkautta, ehkä vihaakin. Sureminen vie voimia, joten ole armollinen itsellesi. Seurakunnalta apua https://evl.fi/perhejuhlat-ja-pyhat/hautajaiset-ja-suru/

Lähde suomi.fi / Kuka järjestää hautajaiset?

Hautausjärjestelyistä huolehtii yleensä vainajan

  • avio- tai avopuoliso
  • perillinen
  • muu läheinen
  • ystävä.

Ensisijaisesti vastuussa on se henkilö, jota vainaja on eläessään tähän tehtävään toivonut. Läheiset voivat aloittaa hautajaisjärjestelyt heti kun tieto kuolemasta on saatu.

Läheiset voivat järjestää hautajaiset itse tai ostaa palvelun kokonaan tai osittain hautaustoimistolta. Hautaustoimistolta voi kysyä myös tietoa erilaisista vaihtoehdoista.

Jos vainajalla ei ollut läheisiä, jotka voisivat hoitaa hautausjärjestelyt, vastuu hautaamisen järjestämisestä siirtyy vainajan kotikunnalle.

Jos omaisilla on mielipide-eroja eivätkä he pääse järjestelyistä yksimielisyyteen, käräjäoikeus ratkaisee, kuka hautaiset järjestää.

Päivitetty: 25.4.2023

Kunnioita vainajan toiveita

Vainajan katsomusta ja toivomuksia hautaamisessa, tuhkaamisessa ja tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa.

Huomioi vainajan toiveet erityisesti seuraavissa asioissa:

  • arkkuhautauksen tai tuhkauksen valinta
  • hautausmaan ja hautapaikan valinta
  • uskonnollinen tai muu katsomus hautaustoimituksessa
  • muistotilaisuuden paikka ja tarjoilut
  • kutsuttavat henkilöt.

Hautajaisten järjestäjät voivat poiketa sellaisten vainajan toiveiden kunnioittamisesta, joiden toteuttaminen olisi kohtuuttoman vaikeaa tai kuolinpesän varoihin nähden liian kallista. 

Hautaamisessa tulee noudattaa myös hautaustoimilakia.

Päivitetty: 30.11.2023

Hautajaisten budjetti ja kustannukset

Kun aloitatte hautajaisten suunnittelun, sopikaa kuolinpesän osakkaiden kesken

  • paljonko rahaa hautausjärjestelyihin on käytettävissä
  • kuinka paljon vieraita halutaan kutsua mukaan.

Hautauskustannukset maksetaan vainajan eli kuolinpesän varoista.

Säilytä sekä itse maksamistasi että kuolinpesän tililtä maksetuista kuluista kuitit perunkirjoitusta varten. Kulut voidaan korvata kuolinpesän varoista perunkirjoituksen jälkeen ennen perinnönjakoa.

Mitkä ovat pakolliset kulut?

Mistä voi hakea avustusta kuluihin?

  • Valtiokonttori Sotainvalidien palvelut Valtiokonttori. Suomen sodissa tai asepalveluksessa/YK-tehtävissä ennen vuotta 1991 vammautuneet tai sairastuneet voivat hakea korvauksia Valtiokonttorilta.

Sovi hautaustoimiston kanssa tehtävistä

Kun järjestätte hautajaisia, on hyvä sopia etukäteen, mitä asioita ja tehtäviä hautaustoimistolta tilataan ja mitä omaiset hoitavat itse. Omaiset voivat ostaa koko palvelun hautaustoimiston kautta tai pyytää tietoa eri vaihtoehdoista, jos haluavat itse hoitaa osan järjestelyistä. Hautapaikasta ja siunaus- tai jäähyväistilaisuuden järjestämispaikasta voi sopia suoraan kunnan alueella toimivan seurakunnan kanssa.

Omaiset voivat ostaa hautaustoimiston palvelut mistä tahansa Suomessa. Hyvinvointialueet ja poliisi saattavat käyttää esimerkiksi vainajan kuljetuksessa ennalta sovittujen hautaustoimistojen palveluja, mutta omaiset voivat itse päättää keneltä haluavat palvelut ostaa.

Hautaustoimiston tehtäviin kuuluvat yleensä

  • vainajan pukeminen ja arkkuun laitto
  • tarpeelliset kuljetukset.

Halutessaan omaiset voivat itse myös vaatettaa vainajan.